Joulu tuli tänäkin vuonna hurjaa vauhtia. Neljän lapsen äitinä omasta ajasta on pitänyt tinkiä, mutta onneksi edes yhden neuleen ehdin neuloa pukinkonttiin. Tämä merinovillainen myssy on neulottu Dropsin ohjeella ja lankana on jälleen luottovalintani Merino Extra Fine. Siskolle tiedoksi, että lanka kestää hienopesun 30 asteessa.
Malli: Palmikkomyssy
Lanka: Merino extra fine, ruskea
Langankulutus: 68 g
Puikot: 3,5 mm bambupyöröpuikko 40 cm
Suosimme tänäkin vuonna itsetehtyjä lahjoja. Esikoisen kanssa rakensimme lahjaksi neljä minipiparkakkutaloa, lumipallosoppaa sekä leivoimme ja koristelimme pipareita. Isovanhemmat saivat lisäksi kuvakirjat ja kalenterit lasten kuvista, teetin muutamille myös kaiverretun avaimenperän lasten kuvilla, nimillä ja syntymäpäivillä varustettuna.. Jouluun käytettävissä oleva budjetti oli pieni, mutta nautin askarteluista ja leipomisista lasten kanssa, siitä se joulun ilo syntyi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste palmikko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste palmikko. Näytä kaikki tekstit
25. joulukuuta 2015
8. syyskuuta 2015
Vauvojen talvipipot palmikoilla
Tämän raskauden aikana olen neulonut vauvoille sekä to do- listalla monta vuotta olleita neuletöitä että hyväksi havaittuja klassikoita. Jälkimmäiseen sarjaan kuuluu tämä Kodin Kuvalehdestä löytyvä ohje.
Lankakopasta löytyi muutama kerä Novitan Hile-lankaa ja päätin neuloa siitä paksummat talvipipot vauvojen ensimmäiseen talveen. Ohjeen mukainen lanka olisi ollut Wool kaksinkertaisena, mutta yksinkertainen Hile 5mm puikoilla vastasi langantiheyttä riittävän hyvin.
Malli: Vauvan palmikkopipo, koko 3-4kk
Lanka: Novita Hile roosa (591) ja harmaa (043)
Langankulutus: roosaan 65 g ja harmaaseen 60 g
Puikot: 5mm bambupuikot
Myssyihin olisi kuulunut neuloa nyöri, mutta Hileen paksuudesta johtuen käytin solmimiseen Prismasta löytyneitä satiininauhoja. Yksi tupsu keikkumaan päälaelle ja valmista tuli!
Tunnisteet:
kaksosille,
neulonta,
Novita,
palmikko,
projektit 2015,
päähineet,
vauvalle
7. syyskuuta 2015
Pipoja pieniin päihin
Synnytystä odotellessa ehdin neuloa myös pienet pipot vastasyntyneiden päihin. Tämänhetkisen tiedon mukaan vatsassa on yksi kumpaakin sukupuolta (mutta kuten kaksosten kanssa yleensä, näkyvyys on ahtaudesta ja asennoista johtuen ollut läpi raskauden huono. Pieni yllätysmomentti saattaa vielä tulla synnytyksessä.) Tytölle neuloin herkkää valepalmikkoa roosansävyisellä Onni-langalla, pojalle vaaleansinisen sydänpipon Baby Merino -langan vikoista nöttösistä.
Näin yleisohjeena selvitin useamman netissä olevan ohjeen perusteella, että ohuella langalla vastasyntyneelle neulottuna silmukoita riittää noin 80 käyttäen 2,5 tai 3 mm puikkoja. Ennen kavennuksia pipoa kannattaa neuloa noin 10-11 cm ja lopullinen pipon korkeus saisi olla noin 15 cm. Vastasyntyneen päänympärys on usein 33-37 cm.
Valepalmikkopipoon loin 84 silmukkaa. Valepalmikon (tai toiselta nimeltään pitsipalmikon) perusohjeen voit lukea täältä. Sininen pipo on toteutettu 80 silmukalla ja siihenkin halusin jotain jujua, joten kirjoneuleen sijaan neuloinkin sydänkuviot nurjina silmukoina. Minun vatsassani olevat kaksoset ovat viihtyneet kaksiossaan jo 39. viikolle, joten myssyistä ei ollut tarpeen tehdä keskoskokoa.
Malli: Tyttövauvan pipo valepalmikkoneuleena
Lanka: Novita Onni kirjava pinkki (832)
Langankulutus: 26 g
Malli: Poikavauvan pipo (sydän neulottu nurjilla silmukoilla ja kaavio löytyy Pinterestistä)
Lanka: Drops Baby Merino, jäänsininen (11)
Langankulutus: 18 g
Puikot: 3mm bambusukkapuikot
24. elokuuta 2015
Palmikkomakuupussit
Aikaisempien kahden lapsen kohdalla haaveilin palmikkomakuupussin neulomisesta, mutta tuntui, että aikaa ei töiden ohessa kuitenkaan ollut. Keväällä, kun sain tietää odottavani kaksosia, päätin tällä kertaa tarttua haasteeseen ja neuloa kummallekin oman merinovillaisen makuupussin. Aloitin neulomisen ensimmäisen kolmanneksen jälkeen, jolloin vauvojen sukupuolista ei ollut vielä tietoa. Valmista tuli toisen kolmanneksen loputtua. Olen ihmissäni, että pussit valmistuivat niinkin ajoissa kaiken arkihässäkän keskellä!
Malli: Palmikollinen makuupussi ilman hihasaumoja, koko 62/68 (6/9kk)
Lanka: Merino Extra Fine, luonnonvalkoinen (01) ja vaalea beige (08)
Langankulutus: valkoiseen pussiin 411 g ja beigeen pussiin 406 g
Puikot: 4mm 60 cm pyöröpuikko
Malli: Supervauvan polvisukat
Lanka: Merino Extra Fine, luonnonvalkoinen (01) ja vaalea beige (08)
Langankulutus: yht. 53 g
17. tammikuuta 2015
Hileistä palmikkoa
Syksyllä nappasin ostoskoriin alelaarista neljä kerää Novitan Hile-lankaa, koska ihastuin kovasti Novitan lehdessä olleeseen lyhythihaiseen palmikkoneuletakkiin. Langat jäivät odottamaan joulukiireistä vapautumista ja nyt onkin ollut rentouttavaa neuloa helppoa palmikkoa isoilla puikoilla. Harmi vain, että hankin niin tummaa lankaa, sillä nyt kevään edetessä joku raikkaampi väri olisi enemmän mieleen. Mutta tuleehan noita pimeitä syksyjä, jolloin ruskea tuntuu juuri oikealta väriltä.
Malli: Naisen hihaton neulejakku
Lanka: Novita Hile
Langankulutus: 360 g kokoon M
Puikot: 7mm 80 cm pyöröpuikot
Lanka: Novita Hile
Langankulutus: 360 g kokoon M
Puikot: 7mm 80 cm pyöröpuikot
Pidensin neuletta kolmella sentillä ohjeesta poiketen pitkän selkäni takia. Ajattelin käyttää neuletta tunikoiden ja mekkojen parina, joten neuleen edelleen lyhyehkö pituus ei haittaa. Malli on mielestäni kaunis ja tykkäsin kovasti tehdä tätä nopeasti valmistuvaa palmikkoneuletta. Kotoa ei löytynyt suurta nappivalikoimaa, mutta nämä kookosnapit kelpasivat paremmin kuin hyvin.
Tunnisteet:
itselle,
neulonta,
Novita,
palmikko,
projektit 2015
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)















