Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulonta. Näytä kaikki tekstit

23. lokakuuta 2016

Taaperoille villasukkia

Hei pitkästä aikaa! Sain vihdoin pääteltyä kaksosilleni talveksi uudet villasukat. He täyttivät viime kuussa vuoden ja ovat alkaneet toden teolla muuttua taaperoiksi.

Malli: Taaperon villasukat, kengänkokoon 22 ja 23
Lanka: Gjestal Janne
Langankulutus: vaaka hukassa, mutta pääväriä meni kahdesta kerästä per sukka
Puikot: 3 mm


Sininen versio menisi hyvin Frozen-fanillekin, vink vink vaan!


29. huhtikuuta 2016

Siskolle kanssa - kässänopen painajaisen neuletakki modattuna



Nyt on kummallekin vauvalle omat kässänopenpainajaisen neuletakit. Ensimmäisenä tuli esiteltyä pojan versio ja tytölle sain tänään tehtyä omansa. Lankana tässäkin 7 veljestä vaaleanpunaisena ja valkoisena. Tytön version tein osittain saumattomana, kun kyllästyin saumojen ompeluun ja langanpätkiin.



Tänään päästiin ensimmäistä kertaa aurinkoon kuulostelemaan tuulta ja tutkimaan ruohonkorsia. Vauvat ovat pian 8kk ja ryömivät hurjasti eteenpäin. 

19. huhtikuuta 2016

Nuorimmaisen ensimmäinen villatakki







7 veljestä- langat taipuivat raikkaassa turkoosissa ja valkoisessa Kässäopen painajaisen neuletakiksi koossa 74. Ihanat puiset Handmade with love- napit olen tilannut Paaposta.  Luulen, että neuletakki palvelee hyvin kevätkeleillä keinuessa tai rattaissa istuessa viileinä aamuina. Siskolle voisi sitten tehdä vastaavan tai sitten tällaisen tai ponchon


26. maaliskuuta 2016

Kukkapanta kevätsäihin



Hyvää lankalauantaita! Pääsin tällä viikolla pitkästä aikaa tarttumaan puikkoihin, ja nopeasti valmistuikin kuvissa näkyvä pehmeä kevätpanta lämpeneviin säihin. Toivottavasti pipot joutavat kohta kokonaan sivuun tämä talven osalta.



Lankana Dropsin Merino Extra Fine, 22 silmukkaa helmineuleena 3mm bampupuikoilla ja kukka virkattu vähän sinne päin ulkomuistista. Jostain helmiprojektista laatikkoon pyörimään jääneet huurteiset helmet ompelin kukan keskiosaan. Tuli aika kiva!




21. maaliskuuta 2016

Twin Spring Style



Tykkään pukea kaksosiani harmaaseen ja pinkkiin ja ne värit ovat myös vauvojen kevään välikausivaatteiden sävyt. Haalarit on tilattu H&M:ltä, pipot neulottu vauvan kypärämyssyn ohjeella



Tähden virkkausohje Prinsessajuttu-blogista ja sydän Oma koppa-blogista



Tuubihuivit 22 silmukalla ainaoikeinneuletta. Lankana tuttu ja turvallinen, Dropsin Merino Extra Fine. 



20. maaliskuuta 2016

Kaksosten palmikkomakuupussit käytössä



Viime kevään ja kesän suurin projekti oli merinovillaisten makuupussien neulominen vatsassa kasvaville kaksosille. Nyt ne ovat viimein päässeet käyttöön turvakaukaloissa, sillä neuloin ne koossa 6/9 kuukautta ja samalla piti odotella leudompia säitä. Oma huomioni tässä koossa on se, että makuupussin pohjaan kannattaa joko kiinnittää vetoketju tai pitää se kokonaan suljettuna, sillä puolivuotiaan vikkelät varpaat kyllä punkevat muuten pussista läpi. Alkuperäisen postauksen makuupusseista voit lukea täältä.



20. tammikuuta 2016

Ryhmä Hau-sukat taaperolle


Ryhmä Hau on ollut kaksivuotiaan lemppariohjelma puolen vuoden ajan. Se on oikeastaan ainut ohjelma, jota hän malttaa pysähtyä katsomaan. Siinä yhdistyykin pienen pojan lempparijutut; koirat ja autot! Pakkasulkoiluja varten neuloin pojalle parit villasukat, toiset niistä Ryhmä Haun henkeen sellaisista langoista, mitä sattui valmiina löytymään. Formaattia tuntemattomille nämä ovat vain koirasukat, mutta pienet lapset varmaan tietävät, että kyse on tietenkin avuliaasta pentupoppoosta. Sukkien kuviot on itse luonnosteltu ruutupaperille Pinterestin inspiskuvion ideoimana.



Malli: Hau-sukat koossa 27
Lanka: Novita 7 veljestä valkoinen ja turkoosi
Langankulutus: 75 g
Puikot: 3,5 mm bambusukkapuikot





Lisäksi neuloin ihan perussukat taaperolle. Kyseinen Novitan ohje on minusta hyvä, sillä varsi mahtuu mukavasti paksumpaankin lämpökerrasto-housut-sukat-yhdistelmään. Paketin mahtuminen talvikenkään onkin sitten eri juttu.



Lanka: Novita 7 veljestä turkoosi
Langankulutus: 58g g
Puikot: 3,5 mm bambusukkapuikot



4. tammikuuta 2016

Käsityövuosi 2015

Vuosi 2015 oli meidän perheelle erittäin jännittävä, sillä se alkoi nuoremman poikamme täyttäessä vuoden ja kuullessamme samalla odottavamme kaksosia. Raskaus oli henkisesti ja fyysisesti uuvuttava, mutta päättyi onnellisesti tytön ja pojan syntymään syyskuussa. Väsymys näkyi melko laihassa käsityösaldossa. Toki kaksosuus vaikutti saldoon niin, että vauvoille tein kaikkea tuplasti! Isommille pojillekin ehdin tehdä pieniä käsitöitä ennen vauvojen syntymää.

Pikaisella laskutoimituksella näyttää siltä, että tein käsitöitä yhteensä 28, joista virkkuutöitä oli 3 kpl. Aiemmasta vuodesta (34 kpl) hiukan jäätiin. Minun suosikkejani vuoden 2015 varrelta ovat:
















3. tammikuuta 2016

Sukat kuin suoraan Syylari Citysta



Esikoiseni on jo useamman vuoden toivonut Salama McQueen-kuvioisia villasukkia. Aiemmin hänen on ollut tyytyminen perusukkiin, mutta sitten löysin Facebookin Voihan villasukka -ryhmästä toteutuksen, joissa sukan varressa on ruutulippu-kuosia ja koko teräosa on itsessään kuin punainen Salama McQueen. Tartuin tähän ideaan erittäin mielelläni, sillä muistissa on parin vuoden takainen kirjoneulesessio Salamasta ja Martista.


Sukat valmistuivatkin joutuisasti kunnon pakkaskeleille 7 veljeksen jämälangoista. Toteutus on tehty alkuperäistä ideaa lukuunottamatta omasta päästä. Silmukkamäärät ovat koolle 30 Novitan perusvillasukista. Varressa on aluksi 2o, 2n-joustinneuletta, sitten ruutulippukuosia ja lopuksi vielä mustaa neulosta. Kantapää on vahvistettu ja Salaman silmät neuloin kirjoneuleena. Salaman lieskat kirjoin sukan ulkokylkiin jälkeenpäin.



Malli: Salama McQueen-sukat koolle 30 (alkuperäinen idea saatu Voihan villasukka -ryhmästä)
Lanka: 7 veljestä punainen, musta, valkoinen, keltainen
Langankulutus: 37g
Puikot: 3,5mm bambusukkapuikot



Näistä tulikin vuoden ensimmäinen käsityö! Hyvää uutta vuotta blogini lukijoille!

25. joulukuuta 2015

Vuoden 2015 joululahjapaja

Joulu tuli tänäkin vuonna hurjaa vauhtia. Neljän lapsen äitinä omasta ajasta on pitänyt tinkiä, mutta onneksi edes yhden neuleen ehdin neuloa pukinkonttiin. Tämä merinovillainen myssy on neulottu Dropsin ohjeella ja lankana on jälleen luottovalintani Merino Extra Fine. Siskolle tiedoksi, että lanka kestää hienopesun 30 asteessa.


Malli: Palmikkomyssy
Lanka: Merino extra fine, ruskea
Langankulutus: 68 g
Puikot: 3,5 mm bambupyöröpuikko 40 cm



Suosimme tänäkin vuonna itsetehtyjä lahjoja. Esikoisen kanssa rakensimme lahjaksi neljä minipiparkakkutaloa, lumipallosoppaa sekä leivoimme ja koristelimme pipareita. Isovanhemmat saivat lisäksi kuvakirjat ja kalenterit lasten kuvista, teetin muutamille myös kaiverretun avaimenperän lasten kuvilla, nimillä ja syntymäpäivillä varustettuna.. Jouluun käytettävissä oleva budjetti oli pieni, mutta nautin askarteluista ja leipomisista lasten kanssa, siitä se joulun ilo syntyi.


20. joulukuuta 2015

Vauvatumppuja kaksiin käsiin


Jälleen meillä hyväksi todettu malli, ihanista Dropsin merinovillan jämistä neulottuna. Näin jälkeenpäin harmittaa, että tein tytölle pöllötumput. Perhoset olisivat olleet hienot myös noista väreistä.

Malli: Mini Motif Mittens
Lanka: Drops Merino Extra Fine ja Baby Merino
Langankulutus: Pingviinit 30 g ja pöllöt 26 g
Puikot: 3,5 mm bambupuikot



Psst. Päätin, että en tänä vuonna tee kaikille läheisille ihmisille neulelahjoja aikataulusyistä. Nyt kuitenkin harmittaa! On siinä oma viehätyksensä, kun suunnittelee ja neuloo lahjoja..

6. joulukuuta 2015

Anelmaiset siskolle

Siskolle olen perinteisesti tehnyt synttärilahjaksi villasukat. Viime vuoden postaus löytyy täältä (kuva alla)



Tänä vuonna sain aika viime tipassa idean neuloa Anelman kukkasukat, kun sopivat langat löytyivät jo valmiina lankakorista. Suklaanruskea, se vanha sateenkaarilanka, jossa ripaus ruskeaa mukana ja valkoinen muodostivat mielestäni kivan kokonaisuuden. Virkattavat kukat jätin tällä kertaa sukan varresta pois. Yötöiksi nämä sukat melkein menivät. Neulomisaikaa on ollut parilla edellisellä viikolla lähes olemattomasti.



Malli: Anelman kukkasukat (Sukkalehti malli 21)
Lanka: Novita 7 veljestä tumma suklaa, ruskearaitainen sateenkaari ja valkoinen
Langankulutus: 230 g
Puikot: 3,5 mm


17. marraskuuta 2015

Esikoisen oma joulusukka



Joulu on tullut tänä vuonna ajatuksiin jo varhain. Joulujännitystä helpottamaan päätin tänä vuonna neuloa jokaiselle pikkuiselle oman joulusukan. Saattaa tonttu jättää niihin yllätyksiä hyvin käyttäytyville lapsosille.



Ensimmäisenä puikoille pääsi esikoisen nimikkosukka. Junafanille tietysti veturi sukanvarteen, kuinkas muutenkaan. Veturin kuvaa muokkasin muutaman Pinterest-kuvan perusteella, sieltä löytyy hyvin myös aakkosia. Kaikissa joulusukissa on 64 silmukkaa ja varsinainen kuvapuoli löytyy edestä. Lankana ihanan Dropsin merinovillan jämiä vanhoista projekteista. Teräosaa pitää vielä vähän höyryttää ennen joulukuuta.

Malli: Esikoisen joulusukka (oma malli)
Lanka: Merino extra fine punainen, ruskea, valkoinen
Langankulutus: 83 g
Puikot: 4mm