Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnelmia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnelmia. Näytä kaikki tekstit
20. maaliskuuta 2016
Kaksosten palmikkomakuupussit käytössä
Viime kevään ja kesän suurin projekti oli merinovillaisten makuupussien neulominen vatsassa kasvaville kaksosille. Nyt ne ovat viimein päässeet käyttöön turvakaukaloissa, sillä neuloin ne koossa 6/9 kuukautta ja samalla piti odotella leudompia säitä. Oma huomioni tässä koossa on se, että makuupussin pohjaan kannattaa joko kiinnittää vetoketju tai pitää se kokonaan suljettuna, sillä puolivuotiaan vikkelät varpaat kyllä punkevat muuten pussista läpi. Alkuperäisen postauksen makuupusseista voit lukea täältä.
Tunnisteet:
Drops,
kaksosille,
neulonta,
projektit 2015,
tunnelmia,
vauvalle
4. tammikuuta 2016
Käsityövuosi 2015
Vuosi 2015 oli meidän perheelle erittäin jännittävä, sillä se alkoi nuoremman poikamme täyttäessä vuoden ja kuullessamme samalla odottavamme kaksosia. Raskaus oli henkisesti ja fyysisesti uuvuttava, mutta päättyi onnellisesti tytön ja pojan syntymään syyskuussa. Väsymys näkyi melko laihassa käsityösaldossa. Toki kaksosuus vaikutti saldoon niin, että vauvoille tein kaikkea tuplasti! Isommille pojillekin ehdin tehdä pieniä käsitöitä ennen vauvojen syntymää.
Pikaisella laskutoimituksella näyttää siltä, että tein käsitöitä yhteensä 28, joista virkkuutöitä oli 3 kpl. Aiemmasta vuodesta (34 kpl) hiukan jäätiin. Minun suosikkejani vuoden 2015 varrelta ovat:
Pikaisella laskutoimituksella näyttää siltä, että tein käsitöitä yhteensä 28, joista virkkuutöitä oli 3 kpl. Aiemmasta vuodesta (34 kpl) hiukan jäätiin. Minun suosikkejani vuoden 2015 varrelta ovat:
1. tammikuuta 2015
Käsityövuosi 2014
Vuosi 2014 oli meidän perheelle ikimuistoinen, koska se oli myös nuoremman poikamme vauvavuosi. Onneksi pojat nukkuivat suurimman osan vuodesta päiväunia samaan aikaan, sillä minulle oli todella tärkeä henkireikä tehdä jotakin käsitöitä edes muutama minuutti joka päivä. Moni muu äiti ottaisi ehkä aikaa kuntoilulle tai lukemiselle, minä rentoudun parhaiten näin, käsillä tekemällä.
Vuosi oli hiukan edellistä vuotta tuottavampi. Neuletöitä tein nopean laskutoimituksen mukaan 34 kappaletta, virkkaustöitä puolestaan 8 kappaletta. Kokonaismäärä siten oli 42. Minun suosikkejani vuoden 2014 varrelta ovat:

5. toukokuuta 2014
Ompelufiilis
Iiks, miten suloisia kankaita Noshilta löytyy! Meiltä löytyy entuudestaan Noshia poikien vaatteista, mutta nyt sain kipinän kokeilla myös ompelua. Haluaisin vauvalle tuon elefanttikuosisen torkkupeiton, toisella puolella voisi olla vaikka polka dotsia tai iloisia valaita. Mutta edelleen pohdin raaskinko tehdä kangastilausta, kun kunnon ompelukonetta ei ole ja kankaat ovat taitoihin nähden aika kalliita. Mutta ei kai torkkupeiton ompeleminen voi tumpeloltakaan epäonnistua, vai mitä?
Yllä olevista kuvista ehkä huomaa, että rakkain värisävy vauvaselle äidin pukemana on edelleen turkoosi. Tuota valaskangasta meiltä löytyy jo pulleroisen bodyna; kuosi itsessään sopii hymyvauvalle kuin nenä päähän ja kangas vaikuttaa todella laadukkaalta. Nyt toisen lapsen myötä olen ruvennut arvostamaan ekologista luomupuuvillaa ja sitä, että Noshin neulokset ovat kotimaista suunnittelua.
Vapun ja sitä seuranneet päivät vietin poikien kanssa ulkoillen ja kaikki vapaahetket käytin eläinsatupeittoon. Nyt puuttuu enää yksi tilkku ja kasaaminen, jee! Leppiksestä tuli suosikkini. Mukavaa maanantaita kaikille!
Elephants
Polka Dots
Happy Whale
Kuvat lainattu Noshilta

2. toukokuuta 2014
29. huhtikuuta 2014
Viisi kuvaa arjesta.. kuva 2/5
Ihana esikoinen tuli sunnuntaina isänsä kanssa jalkapalloa pelaamasta ja nyrkissään puristi valkovuokkoja. Olen niitä tässä ihaillut, paras kukkakimppu ikinä.
27. huhtikuuta 2014
Viisi kuvaa arjesta.. osa 1/5
Tässä siis sunnuntaiaamun kuva. Vauva heräsi hihkumaan viideltä ja isompi poika alkoi kärttää banaanipannaria samaan aikaan. Aamu starttasi siis kahdella kupillisella kahvia ja siinä tallennetun Pikku Kakkosen ja vaipanvaihdon välimaastossa sain suuruudenhullun idean alkaa virkkailemaan eläinsatupeittoa! Palasethan on alunperin toteutettu kirjoneuleena Sanna Vatasen Neulo, virkkaa ja kirjo jämälangasta -kirjassa. Paloja tarvitsisi aika paljon, mutta laskeskelin, että jos esikoinen vielä hetken aikaa nukkuisi päiväunia, saisin näitä virkattua päivässä ehkä kaksikin ja sitten peiton saisi vauvalle kesäpeitoksi rattaisiin. Nämähän valmistuvat ihan hetkessä, ainakin kun olin saanut haltuun Dropsin ohjevideon avulla tasovirkkauksen perusteet kahdella värillä. Ja virkkauspinta on ainakin Miamilla toteutettuna aika mukava.
Nyt me lähdetään ulkoilemaan, mukavaa sunnuntaiaamua kaikille! Ja jos innostuit, nappaa ihmeessä kuvahaaste blogiisi!
3. tammikuuta 2014
Vuosi 2014
Vuosi on jälleen vaihtunut ja yleensä on ollut tapana katsoa käsityövuotta taaksepäin. Tällä kertaa teenkin toisin ja pidän katseen vain ja ainoastaan edessäpäin. Vuosi 2014 alkoi ihanissa vauvantuoksuisissa tunnelmissa ja toivon kahden lapsen äitiyden tuovan paljon ihanaa inspiraatiota myös käsityörintamalla.
Onnellista Uutta Vuotta 2014 kaikille lukijoilleni!
Onnellista Uutta Vuotta 2014 kaikille lukijoilleni!
6. helmikuuta 2013
Päiväuniaikaan..
...on hyvä juoda rauhassa kupillinen kahvia
...katsoa nauhalta edellisen päivän Iholla-jakso
...haaveilla auringosta ja onnesta
...varata äkkilähtömatka seuraavalle kuulle
...inspiroitua ihanista jämälankaideoista
.. aloittaa uudet polvisukat
Tänään on hyvä olla.

3. helmikuuta 2013
Knitting is the new yoga
Olen aina pari vuotta jäljessä, kun puhutaan jostakin uudesta sivustosta. Siskoni onneksi lähetti minulle linkin Pinterestiin ja sieltä bongasin alla olevan kuvan:
Parin kuukauden perusteella voin todeta olevani tuottavimmillani käsitöissä, kun elämässä tapahtuu kummia. Olen aiemminkin tiedostanut, että haen jonkinlaista selviytymistä nimenomaan keskittymällä käsillä tekemiseen, mutta tällä hetkellä tuntuu, että harrastaminen alkaa saada jo pakkomielteisiä piirteitä. Käsityöt tulevat jo uniinkin ja haluaisin käyttää kaiken vapaa-aikani neulomiseen. Onneksi parisuhde, lapsenhoito ja työssäkäynti pitävät harrastuksen kurissa. Luulen, että kun arki tästä tasoittuu, myös neulonta asettuu normaalille tasolle - ei pakokeinoksi vaan rauhoittavaksi ja seesteiseksi puuhaksi. Niin että käsityöt ovat tosiaan satunnaisesti puikoilla.
Psst. Blogi sai vihdoin kuvan tuonne ylätunnisteeseen. Mies nappasi kuvan ihanan pehmoisista Dropsin keristä ja paksuista bambupuikoista. Visiossani blogin otsikko lukisi paksuimman puikon kohdalla, mutta näillä alkeellisilla Bloggerin käsittelytaidoillani se ei ole vielä onnistunut.
28. tammikuuta 2013
Pelkkää nurjaa
Joskus elämässä tulee hetkiä, jolloin kaikki tuntuu epäonnistuvan. Sen, mistä piti seurata hyvää ja kaunista, tuleekin vain murhetta ja epävarmuutta. Silloin on vaikea iloita niistä elämän osa-alueista, jotka ovat kunnossa.
Siinä, missä elämä tuntuu nyt näyttävän vain nurjaa puoltaan, on puikoilla käynyt vilske. Yksi hyshys-projekti valmistui viikonlopussa, nyt työn alla on monenlaista pientä projektia sukista myssyyn ja bambuneuleisiin. Käsilaukussa kulkee nyt joka paikkaan neule ellei kaksikin. Oiva stressinhallintakeino niin työmatkoilla kuin sairaalassakin.
Ihanan poikamme 2-vuotisynttärien lähestyessä olisi tarkoitus koota lahjapaketti itse tehdyistä jutuista; puikoille on pääsemässä mm. Dropsin ihanasta Baby Merinosta McDreamy-villapaita
tai kohoneuleliivi
sekä ikiomat pöllölapaset. Näihin kaikkiin löytyy jo langat, ainut pohdittava asia on vaatteiden koko, jotta ne mahtuisivat mahdollisimman pitkään pitkäksi venähtäneelle taaperolle.
Poikanen tykkää tosi paljon neulomistani villatakeista (niitä ei saisi ikinä riisua!!), joten ajattelin tehdä 7 Veljestä-langasta kevääksi ja syksyksi nk. kauppatakin tällä hyväksi todetulla Kässänopettajan painajaisen mallilla. Jos jaksaisi olla oikein etevä, kiinnittäisin tähän versioon ohuen fleecevuorin, jotta se olisi oikein lämmin ja tiivis. Mistähän vuoreksi soveltuvaa ohutta fleeceä saisi edullisesti? Hätätilanteessa haen sitä Ikean Irma-huopaa, joka maksaa 1,95 eur/kpl.
Varsinainen lahja olisi sitten varmaankin Unileluja, pehmoleluja ja nukkeja -kirjasta joku ihana halikaveri. Taidan antaa taaperon itse tutkiskella kirjaa ja katson, mistä poikanen eniten kiinnostuu. Muutama kirjasta toteutettu pehmolelu meiltä jo löytyykin. Taaperon mielikuvituksella ei ole rajoja ja pehmolelut tuntuvat pääsevän aikamoisiin seikkailuihin poikasen kanssa.

9. toukokuuta 2012
Äitienpäivävalmisteluja
Ennen kuin sinä synnyit, en voinut uskoa:
jossain on varastossa näin paljon rakkautta.
Ennen kuin sinä synnyit, en voinut arvata,
että voin nukkua yöni kolmessa tunnissa.
Ennen kuin sinä synnyit, en tiennyt ollenkaan:
pikkuinen lapsi voi siirtää maailman paikoiltaan.
Anna-Mari Kaskinen
Sunnuntaina vietetään jälleen äitienpäivää. Äitiys on parasta, mitä minulle on tapahtunut, lahja itsessään, enkä kaipaa päivään mitään spesiaalia. Valkovuokoista olisin otettu ja nukkuminen vähän pidempään tulisi tarpeen.
Poikasen kanssa olemme virittäytyneet äitienpäivätunnelmiin askartelemalla kortit mummeille. Poika pääsi ensimmäistä kertaa maalaamaan sormiväreillä ja vasemmanpuoleisesta taideteoksesta tulikin ihan hieno. Oikeanpuolimmainen uhkasi jäädä puolitiehen maalarin väsähtäessä totaalisti, joten äidin piti vähän auttaa. Sormivärit kummastuttivat pientä tutkimusmatkailijaa sen verran paljon, että pitää uusia maalaussessio pian; samoin houkuttaisi hankkia puuväritkin pikkumiehelle.
Korttien sisäsivuille ajattelin kirjoittaa jonkin runon, mahdollisesti Anna-Mari Kaskisen tuotannosta tämän:
Joka kerran on äidiksi syntynyt,
hän äiti on kaikkien lasten,
ja kaikkia maailman lapsia
hän on painanut rintaansa vasten,
ja maailman lasten itkua
hän on korvissaan alkanut kuulla,
sillä maailman lapset puhuvat
hänen omien lastensa suulla.
Anna-Mari Kaskinen
Omaa äitiäni ilahduttamaan neuloin pikapikaa aivan tavalliset villasukat. Lankana aurinkoisen värinen Nalle Aloevera, neulottu 3,5 mm puikoilla ja 64 silmukalla. Sukkien neulominen oli pitkästä aikaa ihan kivaa, johtuu varmaan bambupuikoista ja poikkeuksellisen värikkäästä langasta. Pitäisi kaivaa seuraavaksi kaappien kätköistä Novitan sukkalehti ja ottaa joku vähän haasteellisempi sukkaprojekti työn alle.
3. toukokuuta 2012
Lohtuostoksia
Äiti on vähän väsynyt.
Olipa onni, että keksin ruveta virkkaamaan niitä isoäidinneliöitä. Ne ovat sopivan helppoa ja kevyttä puuhaa niille muutamille vapaasekunteille, joita viimeiseen viikkoon on mahtunut. Poika on nuhainen ja kipuilee ilmeisesti taas uusia hampaita. Eikä meinaa millään asettua päiväunille. Raastavaa itkua päivät pitkät, voi sentään. Yöt sentään nukkuu hyvin, aina siihen neljään-viiteen saakka, jonka jälkeen ei sitten millään saa enää unen päästä kiinni. Toivottavasti tämä on jokin ohimenevä vaihe eikä enteile mitään pahempaa.
Nyt on pakko klikkailla lankatilaus Tapion kaupan Dropsin superalesta. Tilaan osan joululahjalangoista odottamaan syksyn neulomishetkiä. Lisäksi lupasin tehdä työkaverin kesällä syntyvälle vauvalle jotain pientä, ehkä myssyn ja tumput tai sukat. Ihana päästä neulomaan vauvaneuleita..

28. huhtikuuta 2012
Keväthaikeus ja inspiraatiota etsimässä
Täällä kärsitään pienestä keväthaikeudesta. Vaikka tuleva kesä mieltä jo lämmittääkin, on näin kevään korvilla neuleinspiraatio hiukan hukassa. Haikeutta aiheuttaa myös se, että pikkuriikkinen kullanmuruni on kasvamassa isoksi pojaksi. Vielä vuosi sitten hän suurimmaksi osaksi tuhisi sylissäni ja ihmetteli maailmaa sinisillä silmillään. Nyt sama vauva tutkii ja touhuttaa, höpöttää ja nauraa, taapertaa ja kiipeilee. Ja vain välillä tulee lepuuttamaan päätään äidin syliin. Ihanan haikeaa, haikean ihanaa.
Kuva viime vuoden huhtikuulta. Nykyiset huilimishetket äidin sylissä ovat niin lyhyitä, ettei niitä saa edes kuvattua, nyyh.
Nimenomaan omalle vauvalle talven varalle tehdyt neulomukset saivat minut uudelleen innostumaan käsitöistä ja syksyn ja talven aikana tulikin neulottua huopatöppösiä, kypärämyssyjä, sukkia, tumppuja ja kaikkea pientä ihanaa melkein yli oman tarpeen. Nyt kesän korvilla pitäisi löytää inspiraatio jostain muualta. Huoh. Onneksi ihanista Dropsin vauvaneuleista on olemassa koot taaperoillekin, ehkä se lievittää tätä haikeutta hiukan. Kyllähän lapsetkin neuleita tarvitsevat, ne eivät ehkä vain ole niin suloisia kuin pikkupikkuriikkiset neulomukset. Ja neuleiden aika alkaa Suomen säissä jo aikaisin syksyllä.
Olen jo pidempään miettinyt, että jaksaisinko innostua virkkaamaan puuvillaisista jämälangoista kesäisen päiväunipeiton vaikka tähän tyyliin:
Novitan torkkupeitto
Tai sitten pidän vähän taukoa käsitöistä ja keskityn vaikka pihahommiin. Kalusteet pitäisi öljytä, kukkapenkki valmistella kesää varten ja tietysti nauttia jokaisesta auringonsäteestä!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)