Näytetään tekstit, joissa on tunniste päähineet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste päähineet. Näytä kaikki tekstit

26. maaliskuuta 2016

Kukkapanta kevätsäihin



Hyvää lankalauantaita! Pääsin tällä viikolla pitkästä aikaa tarttumaan puikkoihin, ja nopeasti valmistuikin kuvissa näkyvä pehmeä kevätpanta lämpeneviin säihin. Toivottavasti pipot joutavat kohta kokonaan sivuun tämä talven osalta.



Lankana Dropsin Merino Extra Fine, 22 silmukkaa helmineuleena 3mm bampupuikoilla ja kukka virkattu vähän sinne päin ulkomuistista. Jostain helmiprojektista laatikkoon pyörimään jääneet huurteiset helmet ompelin kukan keskiosaan. Tuli aika kiva!




21. maaliskuuta 2016

Twin Spring Style



Tykkään pukea kaksosiani harmaaseen ja pinkkiin ja ne värit ovat myös vauvojen kevään välikausivaatteiden sävyt. Haalarit on tilattu H&M:ltä, pipot neulottu vauvan kypärämyssyn ohjeella



Tähden virkkausohje Prinsessajuttu-blogista ja sydän Oma koppa-blogista



Tuubihuivit 22 silmukalla ainaoikeinneuletta. Lankana tuttu ja turvallinen, Dropsin Merino Extra Fine. 



25. joulukuuta 2015

Vuoden 2015 joululahjapaja

Joulu tuli tänäkin vuonna hurjaa vauhtia. Neljän lapsen äitinä omasta ajasta on pitänyt tinkiä, mutta onneksi edes yhden neuleen ehdin neuloa pukinkonttiin. Tämä merinovillainen myssy on neulottu Dropsin ohjeella ja lankana on jälleen luottovalintani Merino Extra Fine. Siskolle tiedoksi, että lanka kestää hienopesun 30 asteessa.


Malli: Palmikkomyssy
Lanka: Merino extra fine, ruskea
Langankulutus: 68 g
Puikot: 3,5 mm bambupyöröpuikko 40 cm



Suosimme tänäkin vuonna itsetehtyjä lahjoja. Esikoisen kanssa rakensimme lahjaksi neljä minipiparkakkutaloa, lumipallosoppaa sekä leivoimme ja koristelimme pipareita. Isovanhemmat saivat lisäksi kuvakirjat ja kalenterit lasten kuvista, teetin muutamille myös kaiverretun avaimenperän lasten kuvilla, nimillä ja syntymäpäivillä varustettuna.. Jouluun käytettävissä oleva budjetti oli pieni, mutta nautin askarteluista ja leipomisista lasten kanssa, siitä se joulun ilo syntyi.


19. marraskuuta 2015

Vauvojen tonttulakit



Kauppoihin ei vielä marraskuun alkupuolella ollut tullut vauvojen tonttulakkeja. Rupesin sitten neulomaan niitä itse joulukorttikuvauksia varten. Voin kirjoittaa tuollaisesta hiippalakista ohjeenkin, jos joku muukin etsii tonttulakin ohjetta noin 3-6 kk vanhalle vauvalle. Vauvojen pää on nyt reilu 40 cm ja lakit ovat aavistuksen löysät vielä. Uskoisin niiden sopivan ainakin 40-44 cm päähän. Tytön lakkiin neuloin lisäksi somisteeksi pienen rusetin. Kulkuset on Citymarketista.



Malli: Tonttulakki (oma malli)
Lanka: Drops Nepal 3620 punainen
Langankulutus: Pojan 68 g ja tytön 73 g
Puikot: 4mm bambupyörö ja sukkapuikot


8. syyskuuta 2015

Vauvojen talvipipot palmikoilla



Tämän raskauden aikana olen neulonut vauvoille sekä to do- listalla monta vuotta olleita neuletöitä että hyväksi havaittuja klassikoita. Jälkimmäiseen sarjaan kuuluu tämä Kodin Kuvalehdestä löytyvä ohje.

Lankakopasta löytyi muutama kerä Novitan Hile-lankaa ja päätin neuloa siitä paksummat talvipipot vauvojen ensimmäiseen talveen. Ohjeen mukainen lanka olisi ollut Wool kaksinkertaisena, mutta yksinkertainen Hile 5mm puikoilla vastasi langantiheyttä riittävän hyvin.



Malli: Vauvan palmikkopipo, koko 3-4kk
Lanka: Novita Hile roosa (591) ja harmaa (043)
Langankulutus: roosaan 65 g ja harmaaseen 60 g
Puikot: 5mm bambupuikot





Myssyihin olisi kuulunut neuloa nyöri, mutta Hileen paksuudesta johtuen käytin solmimiseen Prismasta löytyneitä satiininauhoja. Yksi tupsu keikkumaan päälaelle ja valmista tuli!

7. syyskuuta 2015

Pipoja pieniin päihin



Synnytystä odotellessa ehdin neuloa myös pienet pipot vastasyntyneiden päihin. Tämänhetkisen tiedon mukaan vatsassa on yksi kumpaakin sukupuolta (mutta kuten kaksosten kanssa yleensä, näkyvyys on ahtaudesta ja asennoista johtuen ollut läpi raskauden huono. Pieni yllätysmomentti saattaa vielä tulla synnytyksessä.) Tytölle neuloin herkkää valepalmikkoa roosansävyisellä Onni-langalla, pojalle vaaleansinisen sydänpipon Baby Merino -langan vikoista nöttösistä.

Näin yleisohjeena selvitin useamman netissä olevan ohjeen perusteella, että ohuella langalla vastasyntyneelle neulottuna silmukoita riittää noin 80 käyttäen 2,5 tai 3 mm puikkoja. Ennen kavennuksia pipoa kannattaa neuloa noin 10-11 cm ja lopullinen pipon korkeus saisi olla noin 15 cm. Vastasyntyneen päänympärys on usein 33-37 cm.

Valepalmikkopipoon loin 84 silmukkaa. Valepalmikon (tai toiselta nimeltään pitsipalmikon) perusohjeen voit lukea täältä. Sininen pipo on toteutettu 80 silmukalla ja siihenkin halusin jotain jujua, joten kirjoneuleen sijaan neuloinkin sydänkuviot nurjina silmukoina. Minun vatsassani olevat kaksoset ovat viihtyneet kaksiossaan jo 39. viikolle, joten myssyistä ei ollut tarpeen tehdä keskoskokoa.



Malli: Tyttövauvan pipo valepalmikkoneuleena
Lanka: Novita Onni kirjava pinkki (832)
Langankulutus: 26 g
Puikot: 3mm bambusukkapuikot



Malli: Poikavauvan pipo (sydän neulottu nurjilla silmukoilla ja kaavio löytyy Pinterestistä)
Lanka: Drops Baby Merino, jäänsininen (11)
Langankulutus: 18 g
Puikot: 3mm bambusukkapuikot

20. kesäkuuta 2014

Aurinko armas



Kuopuksemme on aurinkoinen hymypoika, joka viihtyy hyvin rattaissa isoveljen touhuja tarkkaillen. Veljen vanhat hellehatut eivät kuitenkaan tunnu sopivan vauvan erimalliseen päähän, joten virkkasin auringolta suojaamaan keltaisesta Miami-langasta perinteisen hellehatun. Aurinkoinen hattu osallistuu samalla Silmukan ytimestä 6/2014 -haasteeseen. Haasteesta pääset lukemaan lisää Silmukan saalistus -blogista ja Pipon ytimestä -blogista. Kesäkuun haasteen teemana on aurinko.



Malli: Höpsö hellehattu (oma)
Lanka: Novita Miami
Langankulutus: 68 g
Koukku: 2,5 mm


Hattu on virkattu pylväillä mututuntumalla vauvan hiukan alle 50-senttiselle päänympärykselle, huomioiden kuitenkin, että vauvan pää kasvaa edelleen keskimäärin sentin kuukaudessa ja kesä on vasta alussa.



Rentouttavaa juhannusviikonloppua kaikille lukijoilleni!

Psst. Vielä ehdit osallistua blogin kesäarvontaan täällä!

23. helmikuuta 2014

Onnea rakas (melkein) kolmevuotias Salama McQueen-fani!



Maaliskuussa tulee kuluneeksi kolme vuotta esikoisemme syntymästä. Perinteitä kunnioittaen halusin muistaa poikaa jollain itsetehdyllä lahjalla ja teemaksi oli helppo valita pojan supersuosikki Salama Autot-elokuvasta. Pipo ja lapaset pääsevät heti käyttöön, koska en onnistunut neulomaan näitä salassa ja poika oli lievästi sanottuna innoissaan odottamassa neulosten valmistumista.



Malli: Neliöpipo 88 silmukalla, McQueen-kaavio ravelrysta
Lanka: 7 veljestä keväänvihreä, kuviovärit jämälankoja Woolia, Karismaa, 7 veljestä, Nallea
Langankulutus: 50 g
Puikot: 3,5 mm bambupuikot
Muuta: Päättely tehty ekaa kertaa kolmen puikon päättelynä, siisti sauma tuli!



Malli: Peruslapaset 32 silmukalla 7 veljeksestä, Salama- ja Martti-kaaviot Äidin lintu-blogista
Lanka: 7 veljestä keväänvihreä, kuviovärit jämälankoja Woolia, Karismaa, 7 veljestä, Nallea
Langankulutus: 41 g
Puikot: 3,5 mm bambupuikot



Paljon on vielä hiottavaa kirjoneuleessa, mutta poikaa pikkuisen epätasainen jälki ei haitannut ollenkaan. Kuulemma Marttikin oli kaikessa muhkuraisuudessaan ihan tunnistettava :) Jätin lopulta neulomatta salamakuviot autojen kylkeen, kun tarpeeksi haastetta oli muutenkin. Hahmot kuulemma tunnistaa ilman niitäkin, lohdutti mies ja poika ei edes huomannut niiden puutetta.


17. tammikuuta 2014

Rikke Hat



Noin vuoden hauduttelun jälkeen päätin kokeilla suosittua Rikke-myssyä. Minulla on viime keväänä hankittu turkoosi kevytuntuvatakki ja se kaipaili kaverikseen värikkäitä asusteita. Pipo syntyi uuden arjen keskellä turkoosista ja mustasta Nallesta hitaaaaasti, mutta ajattelin, että yksikin silmukka tai jopa kokonainen kerros on minun omaa aikaani.. Näin ollen valmista tuli vasta kahdessa viikossa. Tykästyin myssyn nurjan puolen neulokseen, joten taidan ottaa sen käyttöön niin päin.



Malli: Rikke Hat by Sarah Young
Lanka: Novita Nalle turkoosi ja musta
Langankulutus: 65 g
Puikot: 3,5 mm ja 4 mm bambupyöröt



Nyt kovilla pakkasilla takki on vielä liian ohut käytettäväksi, mutta pääsee myssyn kanssa käyttöön sitten leudommilla keleillä. Sitä ennen pitää neuloa turkoosiin settiin toinen klassikko - Baktus-huivi nimittäin.

11. syyskuuta 2013

Palmikkoa pikkuprinsessalle

Mistä on pienet tytöt tehty?
Sokerista, kukkasista,
inkivääristä, kanelista.
Niistä on pienet tytöt tehty.



Nyt syksyllä ystäville syntyvä tyttövauva inspiroi kokeilemaan Kodin kuvalehden suloista palmikkopipon ohjetta. Ihan vastasyntyneelle malli ei ehkä ole käytännöllisin, mutta lämmittää varmasti kypärämyssyn kanssa käytettynä.

Malli: Vauvan palmikkopipo, koossa 3-4kk
Lanka: Novita Wool, luonnonvalkoinen ja vaaleanpunainen
Langankulutus: 74 g
Puikot: 6 mm bambupuikot



Pipo on neulottu kaksinkertaisella langalla oman lankavaraston Woolista. Malli on kyllä suloinen, tyttömäisen hempeä, suorastaan hattarainen. Ajattelin lisätä pakettiin vielä luonnonvalkoiset junasukat Woolista. Villaisilla asusteilla pysyy pikkuinen lämpimänä vaunuissa.

Tässä vielä ohjeen kuva Kodin kuvalehden sivuilta. Jos jaksan tehtailla pipoja lisää, täytyy seuraavaksi kokeilla jotakin ihanan raikasta väriä!





7. lokakuuta 2012

Taaperon äidin talviasusteet

Ihanan aurinkoinen ja raikas sunnuntai! Loistava sää viettää iltapäivää puistossa koko perheen voimin.




Puikoille pääsi kerrankin jotain lämmintä itselle: veikeä tupsupipo ja söpöt lapaset Isoveli-langasta. Paksusta langasta ja paksuilla puikoilla asusteet valmistuivat muutamassa illassa. Vielä pitäisi ahkeroida samasta väristä tuubihuivi tai kauluri. Tänään oli niin ihana syyssää, että saatiin neuleet kuvattua kerrankin ulkona - eivätkä villavarusteet muuten olleet iltapäivän viimassa yhtään liikaa, vaikka talvipakkaseen olen ne tarkoittanut.



Malli: Tupsupipo
Lanka: Novita Isoveli 94 g (067)
Puikot: 5,0 mm
Hinta: 4,40 eur

Pipon neulepinnasta tuli mukavan eläväinen, pitäisikin käyttää sitä useammin. Tupsu on jälleen tupsukehikolla kyhätty.



Malli: Palmikkolapaset (perusohje Novitan, palmikko 7 veljestä - lehdestä)
Lanka: Novita Isoveli 57 g (067)
Puikot: 5,0 mm
Hinta: 4,40 eur

Lisäsin peruslapasohjeeseen kuuden silmukan palmikon, lopputuloksesta tuli mielestäni kiva. Taidan olla edelleen palmikoiden perään.

Psst. Ensimmäinen isompi satsaus käsityö- ja bloggausharrastukseen tehty: meille kotiutui pitkän harkinnan jälkeen keittiövaaka. Onpa kiva, kun voi punnita keriä ja neuleita ihan kotona. Pienet ne on ilot..

19. huhtikuuta 2012

Kevätpipoja

Pipovillitys jatkuu jatkumistaan; taas kaksi uutta myssyä pojalle! Perinteinen Novitan neulottu kypärämyssy on todettu käytössä parhaaksi ja nyt tein välikausihaalarin kaveriksi vauhtiraidoilla varustetun villaisen pipon. Lankana lapasista tutut ruskea Wool ja ja vihreä Nalle Aloevera. Olemme aloittaneet jokapäiväisen ulkoilun keinuilun ja kävelyharjoitusten muodossa ja villainen pipo on kyllä kevään viimoissakin enemmän kuin tarpeellinen. Pipo lämmittää vielä pitkään myös rattaissa nukuttuja päiväunia. Tein tämänkin myssyn koossa 80, vaikka koko 70 olisi ehkä ollut istuvampi.




Kesäksi virkkailin jämälangoista (Novitan Miami) hassun myssyn. Tällä hetkellä pipo ei kyllä pysy sekuntiakaan pojan päässä, pitäisi kai laittaa tähänkin nyöri...



28. maaliskuuta 2012

Pääsiäispipo



Isompien töiden jälkeen valmistui päivässä pojalle reipas neliömyssy.

Malli: Neliömyssy (ei ohjetta)
Lanka: Novita Miami
Puikot: 4 mm

Lopputuloksesta tuli 76 silmukalla ja väljällä käsialalla pojan 45 cm päähän aika löysä, mutta nyörin kanssa uskon pipon kuitenkin olevan käyttökelpoinen. Poika ainakin itse naureskeli peilikuvalleen ja aika vekkulilta lötkö myssy pikkuruisessa päässä näyttikin!

Miami tuntui tavallisilla sukkapuikoilla neulottuna jotenkin "löysältä", mutta väritarjonta on aika herkullinen. Pitää testata lankaa johonkin toiseen projektiin. Pojalle voisi neuloa jonkin kevyen neuletakin kesäksi, ehkäpä reippaan raidallisena. Lapselle on ihana tehdä värikästä ja pirteää, kun itse aina kangistuu turvaväreihin.