27. huhtikuuta 2014

Viisi kuvaa arjesta.. osa 1/5



Moni on innostunut kuvailemaan näitä viisi kuvaa arjesta - räpsyjä ja minä taidan liittyä mukaan, koska muuten mitään muistikuvia ei tästä arjesta 3-vuotiaan ja melkein 4kk vanhan vauvan kanssa jää.. Hah. 

Tässä siis sunnuntaiaamun kuva. Vauva heräsi hihkumaan viideltä ja isompi poika alkoi kärttää banaanipannaria samaan aikaan. Aamu starttasi siis kahdella kupillisella kahvia ja siinä tallennetun Pikku Kakkosen ja vaipanvaihdon välimaastossa sain suuruudenhullun idean alkaa virkkailemaan eläinsatupeittoa! Palasethan on alunperin toteutettu kirjoneuleena Sanna Vatasen Neulo, virkkaa ja kirjo jämälangasta -kirjassa. Paloja tarvitsisi aika paljon, mutta laskeskelin, että jos esikoinen vielä hetken aikaa nukkuisi päiväunia, saisin näitä virkattua päivässä ehkä kaksikin ja sitten peiton saisi vauvalle kesäpeitoksi rattaisiin. Nämähän valmistuvat ihan hetkessä, ainakin kun olin saanut haltuun Dropsin ohjevideon avulla tasovirkkauksen perusteet kahdella värillä. Ja virkkauspinta on ainakin Miamilla toteutettuna aika mukava.

Nyt me lähdetään ulkoilemaan, mukavaa sunnuntaiaamua kaikille! Ja jos innostuit, nappaa ihmeessä kuvahaaste blogiisi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti