22. helmikuuta 2013

Vadelmaista

Taisin taannoin mainita, että tällainen Novitan kevätlehden pipo olisi kiva tehdä, mutta ei ainakaan raidallisena. Mielessäni myös mietin, että varmaan joku perusharmaa tai musta myssykkä voisi olla käyttökelpoisin. No, olen tainnut saada harmaan neulomisesta hetkeksi tarpeekseni ja juuri potemani flunssakin saa kaipaamaan värejä, joten lankahyllyllä nappasin Woolia mukaan vadelmaisena ja valkoisena.



Malli: Neulottu pipo (Novita kevät 2013, malli 35)
Lanka: Novita Wool vadelma (534) ja valkoinen
Langankulutus: 49 g
Puikot: 3 mm pyöröpuikot (60 cm)


Neuloin pipoa niin pitkälle kuin yhdestä kerästä pääväriä riitti. Ohjeessa oli pituudeksi mainittu 35 cm ennen kavennuksia, mutta itse jätin pituuden vähän maltillisemmaksi. 3 mm puikoilla piposta tuli juuri sopivan napakka korvilta.


Vadelmaista lankaa oli jäljellä vielä toinen kerä, joten neuloin pipon kaveriksi Taimitarhan ohjeella Maatuskalapaset. Puikkoina tällä kertaa 3,5 mm bambut. Pelkäsin, että ohuemmalla langalla lapasista tulee liian kapeat, mutta näistä tuli kyllä juuri minun käteeni sopivat.



Malli: Maatuskalapaset
Lanka: Novita Wool vadelma (534) ja valkoinen
Langankulutus: 49 g
Puikot: 3,5 mm bambusukkapuikot



Lapasia oli tosi hauska ja helppo neuloa, näitäkin täytyy tehtailla vielä lisää vaikka lahjaksi. Ohje oli mielestäni selkeä ja mallineuletta oli helppo seurata. Yksi lapanen tuntui valmistuvan ihan muutamassa tunnissa. Kiitos vielä kivasta ohjeesta!

2 kommenttia:

  1. Teitkö pipon lehden alkuperäisellä ohjeella? :)

    VastaaPoista
  2. Tästä on jo jonkin aikaa, joten en meinannut aluksi muistaa, mutta onneksi olen kirjoittanut kuvan alle, että lyhensin pipon pituutta (muistaakseni n. 4 cm ohjeessa mainitusta) ja neuloin pienemmillä puikoilla. Silmukkamääriin en puuttunut. Tuli kivan istuva!

    VastaaPoista