4. maaliskuuta 2012

Palmikoita peitteeksi



Tämän hetken isoin projekti on Modan ohjeella neulottava suloinen palmikkopeitto. Poikani nukkuu päiväunensa mielellään rattaissa ja villainen peitto tuo lisälämpöä päiväuniin ulkosalla. Pojalla peiton käyttöaika saattaa jäädä työmäärään nähden kohtuullisen lyhyeksi, mutta toivottavasti peitto saa joskus toisen käyttäjän meidän perheessä.

Palmikkopeitteen (Moda 1/2012, 19) lankana on ohjesuosituksen sijaan  Gjestal Ren Ny Ull, puikkona nelosen 80 cm pyöröpuikko. Näin ollen peitosta tulee jonkin verran mallia suurempi. Neulomisen nopeuttamiseksi (ja osittain siksi, että ohje löytyi revittynä sohvapöydältä, hmph) teen peitteeseen vain kahta palmikkoa. Tähtään siihen, että peitto olisi tässä kuussa valmis, sillä tämä seuraava projekti "Vauvan neulottu makuupussi Eskimo-langasta" odottelee pääsyä puikoille. Ohje on siis Dropsin ja lankana Tapion kaupasta tilattu edullinen tukkuerä Novitan ruskeaa Mamboa. Loppuun on tunnustettava, että makuupussin takakappalekin on jo puolessa välissä, kun en vain malttanut olla aloittamatta toista isompaa projektia.



2 kommenttia:

  1. Kiitos Lotte! Puuh, sain peiton juuri valmiiksi. Iiiiso homma oli, kun on tottunut vähän pienempiin käsitöihin, peiton koosta minun valitsemallani langalla tuli melkein 85 cm*100cm.

    VastaaPoista