21. marraskuuta 2014

Neulojan joululahjatoivelista

Täällä on virittäydytty lähestyvään jouluun jo kuukauden verran neulomalla salaisia projekteja lähipiirille. Blogissakin on hiljaista, kun mitään julkaistavaa ei vielä ole. Tässä kuitenkin vinkkejä neuloosista kärsivän joululahjatoiveisiin. Kuvien tavarat kotoa löytynyttä kuvausrekvisiittaa.




Tänä syksynä on julkaistu erilaisia käsityökirjoja, joista voi ammentaa inspiraatiota tulevalle vuodelle. Esimerkiksi Rakas villasukka sopii villasukkia neulovalle, virkkaajan mieleen voisi olla jo keväällä ilmestynyt Virkkurin jatko-osa Muotoja ja pintoja. Joulupyhinä voisi myös rentoutua tekemällä 100 virkattua lumihiutaletta, mutta tähän lahjaan kannattaa ehkä laittaa myös sopivaa lankaa ja tarpeeksi pieni koukku mukaan. Lisää haastetta villasukkiin voi saada opettelemalla tekniikan, jolla neulotaan Varpaista varteen: 2 sukkaa kerralla. Kokenut neuloja voi ihastua myös Cookie A:n sukkakirjoihin.



Käsitöistä innostunut voisi ilahtua käsityölehden tilauksesta. Itse maksoin juuri Novitan tilauksen, mutta oikein hyvällä tilaajalahjalla saattaisin innostua muidenkin lehtien kokeiluista. Ompelijan mieleen voisi olla Suuri Käsityö tai Moda.



Haluttu lahja on myös lahjakortti esimerkiksi lankakauppaan. Ainakin omalla kohdalla langat hupenevat loppuvuonna muille lähteviin lahjoihin, joten alkuvuodesta on taas lankakopassa runsaasti tyhjää tilaa. Siinä, missä itse neulon pääsääntöisesti edullisista markettilangoista, voi lahjakortin turvin panostaa kalliimpiin kokeiluihin. Lahjakortteja on saatavilla myös verkkokauppoihin.



Mikäli lahjaan haluaa panostaa enemmän, on yksi vaihtoehto tablettitietokone. Tähän syksyyn asti olen tihrustanut kirjoneuleruudukoita puhelimen näytöltä, kunnes vihdoin tajusin, että miehen iPadin näytöltä on noin sata kertaa helpompaa seurata kirjoneuleita. Apuna voi vielä käyttää viivotinta oikean rivin seuraamiseen. Meillä ei ole tulostinta kotona, joten useimmat ohjeet ovat tosiaan sähköisessä muodossa. Tabletista on toki iloa muillekin perheenjäsenille.



Tosineuloja juo kahvinsa tietysti Keep calm and knit on- mukista. Lisäksi pakettiin voi lisätä erilaisia hauskoja neulonta-aiheisia käsityökasseja, t-paitoja, riipuksia yms. Juuri neulomiseen hurahtanut tarvitsee tarvikepaketin tai lisää eri paksuisia puikkoja, puikkomittaa tai päättelyneulaa. Kauemmin neulonut haluaa ehkä kokeilla neliskanttisia tai eri materiaalista tehtyjä puikkoja tai hankkia kokonaisen pyöröpuikkosetin vaihtopäineen ja kaapeleineen. Tai miten olisi säilytyslaatikko näille neuletarvikkeille tai punottu kori langoille?



Monet neulojat ilahduttavat läheisiään itse tehdyillä lahjoilla. Moni voisi ilahtua myös juuri hänelle taidolla neulotuista villasukista tai muusta käsintehdystä lahjasta. 

Mistä käsitöihin liittyvästä lahjasta sinä ilahtuisit?

5. marraskuuta 2014

Hiljaista kuin huopatossutehtaalla


Kesän jälkeen isompi poikamme jätti päiväunet pois päivärytmistä ja se on tehnyt arjesta hiukan haastavampaa, pieni lepohetki kun edelleen olisi tarpeen molemmilla pojilla. Myös äidille on ollut raskasta luopua päivän ainoasta hengähdystauosta. Välillä nipistän omaa aikaa viiden-kuuden aikaan aamulla ennen kuin pojat heräävät. Käsityö, pari kuppia kahvia, ehkä jotain hömppää digiboksilta tai sitten täysi hiljaisuus. Ihanaa.

Tarjouslaarista löytynyttä Huopasta oli pakko hamstrata syksyn ja talven lahjoihin. Huopanen on nyt poistumassa Novitan valikoimista. Tämä varrellinen malli on Lankahelvetti-blogista. Tein tossut kyllä paljon isompana, koska nämä tulivat isäni 45-46-kokoiseen jalkaan. Varressa oli silmukoita 48 ja tossuosassa 56.  Neuloin jalkapohjan noin 47 cm mittaiseksi, josta se kutistui pesukoneessa sopivasti n. 31 cm pituiseksi.

Malli: Varrelliset huopatossut
Lanka: Isoveli ja Huopanen
Langankulutus: Isoveli 64 g ja Huopanen 170 g
Puikot: 5mm ja 7 mm bambut


29. lokakuuta 2014

Ihanalle 1-vuotiaalle

Ystävien suloinen 1-vuotias pikkuneiti sai meidän perheeltä pehmeän paketin.



Lanka: Hjertegarn Palino (100 % merinovilla)
Puikot: 3,5 mm bambupuikot
Langankulutus: 38 g



Lapasissa on malliin verrattuna muutama ekstrasilmukka reunoilla ja lisäksi lisäsin tavallisen peukalon. Lapasiin voi osviittaa silmukkamääristä ja peukalon paikasta katsoa esim. Novitan neuleohjeista.

Malli: Pöllösukat (ohje esim. täältä)
Lanka: Novita Nalle valkoinen
Puikot: 3,5 mm ja 3 mm bambupuikot
Langankulutus: 46 g


Tein pöllöt samalla silmukkamäärällä kuin ohjeessa, mutta vaihdoin varren jälkeen puikot 3mm paksuisiin ja samalla kavensin jokaiselta puikolta yhden silmukan. Synttärisankarin jalkapohja on 12,5 cm pitkä ja sen mukaan nämä sukat on neulottu, ihan pienellä kasvuvaralla. 




Ylläolevassa kuvassa sukat ovat meidän 10 kuukautta vanhan pojan jalassa, hänen jalkansa taitaa olla saajan kanssa samaa kokoa. Ja lahja tietysti pakattiin Muumi-kassiin!


9. lokakuuta 2014

Taas yhdet tossut


Puikoilta pääsi jälleen yhdet viiden lehden tossut, tälläkin kertaa lahjaksi.


Malli: Viiden lehden tossut (Facebookin Voihan villasukka -ryhmän tiedostoista)
Lanka: 7 veljestä harmaa
Langankulutus: 75 g
Puikot: 3 mm lyhyt pyöröpuikko

Kaunis mallikuvio herättää mielestäni kliinisen harmaankin värin eloon. Ihana ohje!

29. syyskuuta 2014

Pretty ballerinas

Tein yllätykseksi ihanille E:lle ja S:lle suloiset ballerinatossut Kolmen lehden tossun ohjeella. Tossuista tuli kuulemma sopivat 3,5-vuotiaalle ja hiukan alle 2-vuotiaalle.





Malli: Kolmen lehden lehden tossut (Facebookin Voihan Villasukka -ryhmän tiedostoista)
Lanka: Viking Ville vaaleanpunainen ja Nalle Kukkaketo
Langankulutus: isommat 35 g ja pienemmät 17 g
Puikot: isommat Villeä 3 puikoilla ja pienemmät Nallea 3,5 puikoilla

24. syyskuuta 2014

Keltaiset ballerinatossut




Tämä Viiden lehden tossun ohje (saatavilla Facebookin Voihan villasukka -ryhmän tiedostoista) on kyllä ihan uusi suosikkini! Halusin tehdä samanlaiset siskolle ja hänen toiveestaan väriksi valikoitui keltainen.

Malli: Viiden lehden tossut  (ohje saatavilla Facebookin Voihan villasukka -ryhmän tiedostoista)
Lanka: 7 veljestä 268
Langankulutus: 68 g
Puikot: 3 mm lyhyt pyöröpuikko




17. syyskuuta 2014

Seeprapolvisukat



Syksyn uutuussävy Novitalta muuntautui tällä kertaa pitkiksi polvisukiksi. Seepralanka oli Viidakko-sarjan langoista eniten minun mieleeni ja kerän kanssa kävi tuuri, sillä raidat asettuivat itsestään aika kivasti polvisukkiin. Sukista tuli myös ilman mitään vensklaamisia kuin pari toisilleen. Idea fuksian ja seepralangan yhdistämisestä tuli Voihan villasukka -ryhmässä nähdystä kuvasta. Näin jälkikäteen harmittaa kuitenkin se, että tein näihin omiin sukkiini fuksian kantapään. Voi hyvin olla, että nämä sukat päätyvät loppuvuodesta pehmeäksi paketiksi. Mallista kuitenkin tykkäsin kovasti, sillä takana sileälläkin jatkuva palmikko on kaunis yksityiskohta ja tuo parempaa istuvuutta hoikkaan jalkaan.


Lanka: 7 Veljestä Viidakko (801) ja fuksia (553)
Langankulutus: 177 g
Puikot: 3,5 mm bambusukkikset