11. syyskuuta 2013

Palmikkoa pikkuprinsessalle

Mistä on pienet tytöt tehty?
Sokerista, kukkasista,
inkivääristä, kanelista.
Niistä on pienet tytöt tehty.



Nyt syksyllä ystäville syntyvä tyttövauva inspiroi kokeilemaan Kodin kuvalehden suloista palmikkopipon ohjetta. Ihan vastasyntyneelle malli ei ehkä ole käytännöllisin, mutta lämmittää varmasti kypärämyssyn kanssa käytettynä.

Malli: Vauvan palmikkopipo, koossa 3-4kk
Lanka: Novita Wool, luonnonvalkoinen ja vaaleanpunainen
Langankulutus: 74 g
Puikot: 6 mm bambupuikot



Pipo on neulottu kaksinkertaisella langalla oman lankavaraston Woolista. Malli on kyllä suloinen, tyttömäisen hempeä, suorastaan hattarainen. Ajattelin lisätä pakettiin vielä luonnonvalkoiset junasukat Woolista. Villaisilla asusteilla pysyy pikkuinen lämpimänä vaunuissa.

Tässä vielä ohjeen kuva Kodin kuvalehden sivuilta. Jos jaksan tehtailla pipoja lisää, täytyy seuraavaksi kokeilla jotakin ihanan raikasta väriä!





18. toukokuuta 2013

Työn alla: Kesäkassi

Raskas kevät on vienyt intoa käsitöistä. Onneksi nyt tulikin kesä ja kesäkäsityöt. Olen yhtäkkiä innostunut virkkauksesta ja tällä kertaa koukulla on iiiiso viikonloppukassi Tuubi-kuteesta. Ohje on peräisin Novitan Kesäkäsityöt-lehdestä ja muutama muukin toteutettava idea löytyy ko. lehdestä. Virkkaus on ihanan rentoa ja valmista syntyy nopeasti.


Kuvan lähde: www.novita.fi

P.s. Nimitys "viikonloppukassi" on kyllä vähän hassu. Mielestäni kassi on juuri ihanteellinen koko perheen kesäretkelle, kun varustukseen kuuluu niin vilttiä, lippistä, vaihtovaatteita, vaippoja, aurinkorasvaa kuin pientä naposteltavaakin. Toivottavasti vain saan kassin a) ajoissa valmiiksi piknik-keleille b) kahvoista tarpeeksi vankat, että kassi kestää isojakin kuormia.

P.p.s. Ai värikö? Tietysti vedenvihreä, kuinkas muuten..

8. huhtikuuta 2013

Keväthuivi

Kevättä taitaa olla jo rinnassa, kun täällä on valtava väri-innostus! Turkoosi ja minttu ovat tällä hetkellä suosikkejani. Kevään Novitasta löytyi ihana virkatun huivin ohje, joka oli pelkän kuvan perusteella pakko saada. Huivi on mielestäni tosi kaunis.



Minä ja virkkaus.. No, ei siitä muuta mainittavaa kuin että pakko oli turvautua netissä oleviin virkkausvideoihin. En millään muistanut, mikä on kolmoispylväs! Muuten huivi oli kevyt ja nopea työstää, juuri sopiva ruuhkajunakäsityö. Ihana, ihana, ihana! En ole hapsujen ystävä, joten laitoin niitä vähän vähemmän. Allaoleva kuva on otettu myöhään yöllä, siksi väri ei toistu yhtä herkullisena kuin luonnossa. 





Malli: Virkattu huivi (Novita kevät 2013, ohje 49)
Lanka: Novita Säde
Langankulutus: 150 g
Koukku: 3 mm


24. maaliskuuta 2013

Kesäistä Novitalta

Ihanalta lomalta palattu ja neulomisinnostus on taas viikon tauon jälkeen huipussaan. Ensi viikolla pitäisi postilaatikosta kopsahtaa uusi kesäohjeiden täyttämä Novita, joiden kuvia onkin jo näytillä Novitan sivuilla.












9. maaliskuuta 2013

Kettuhuivi

Pojan yksi tämän hetken lempieläimistä on kettu. Kapun metsä -pelillä saattaa olla jotain tekemistä asian kanssa - annoimme pojan eilen ensimmäistä kertaa pelata kyseistä peliä iPadilla. Minulla on yksi suuri viittamainen huivi tekeillä, mutta halusin välipalaksi jotain pientä ja nopeasti valmistuvaa. Onneksi tallentamistani kirjanmerkeistä löytyi juuri parissa tunnissa (pojan päiväuniaikaan) valmistuva lapsen kaulahuivi. Hemtexin nappipussukasta löysin pienet napit ketun silmiksi, mutta kuonoa en vielä kirjaillut.



Malli: Kettupuuhka
Lanka: Novita Luxus Alpaca ja Topp't Tå
Langankulutus: 38 g
Puikot: 4 mm bambupuikot

28. helmikuuta 2013

Harmaa mukavuusneule



Harmaan fanittajana olen kaipaillut toimiston lämmikkeeksi jotain lyhythihaista, mutta selän ja hartiat peittävää vaatetta. Bambubolero syntyi ihan tuurilla ja kokeilemalla, mutta kaipasin villaiselle versiolle jotain vinkkiä silmukkamääristä.  Pienen linnun blogista löysinkin hauskan ohjeen bolerolle, ja kun lankalaatikosta sopivasti löytyi vaaleanharmaata 7 Veljestä, pistin neuleen samantien puikoille. Tämä neule oli valmis hetkessä, koska se neulottiin 8mm puikoilla ja mallineule oli helppo.

Lopputulos on hiukan liian väljä, mutta sopii hyvin esimerkiksi iltaisin kotona hartioiden lämmikkeenä. Tämä päällä on mukava neuloa - testattu on. Toimistokäytössä se toimii esimerkiksi pitkähihaisen trikoomekon kaverina.



Isoilla puikoilla käsialasta tuli kyllä todella epätasaista, huoh. Seuraava vastaava lämmike voisi olla palmikkokuviolla, mutta harmaa väri kiehtoo aina vaan.. Lankaa neule söi 207 g.

25. helmikuuta 2013

Ipanalle

Olen kaipaillut Novitalta jo pidempään uusia neuleohjeita vauvaiän ohittaneelle taaperolle. Vihdoin ja viimein odotus palkittiin ja ensi viikolla ilmestyy kauppoihin Ipana 2013-neulelehti. Pistin lehden samantien tilaukseen ja kävin myös äänestämässä omaa suosikkiani lehden ideoista täällä. Ipana-lehtii sisältää 60 ennen julkaisematonta neuleideaa vauvoista kouluikäisiin. Omat suosikkini sivuilla nähdyistä ovat tässä:

















Erityisen iloinen olen siitä, että jo kuvien perusteella muutama malli tuntui meidän pojalle sopivalta. Poikien neuleohjeita kun ei tunnu ikinä olevan niin hyvin tarjolla kuin tyttölapsille. Jos lehti tulee postilaatikkoon riittävän ajoissa, koitan ahkeroida pojalle syntymäpäivälahjan jollakin lehden pehmoleluohjeella. Viime aikojen hitti on nimittäin ollut retuuttaa vuosi sitten neulomaani pehmopupua joka paikkaan. Se on kuulemma pojan kaveerri. Myös ensimmäisenä syntymäpäivänä saatu Nalle on alkanut viime aikoina kiinnostamaan enemmän.

Uuden lehden yhteydessä Novitalta on ilmestynyt myös uusi vauvalanka, 100-prosenttista akryylia oleva Ipana. Uskoisin, että pehmoleluissa lanka on käyttökelpoinen, mutta varsinaisissa neuleissa luotan kyllä ainoastaan villan lämmittävyyteen.